keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Pekutumisvinkkejä

Näyttelyihin pukeutumisvinkkejä Juha Karekselta 😊 

http://chicchoix.com/blog/?p=4744

tiistai 29. joulukuuta 2015

rally-toko epikset 15.1.2016

Rally-toko epikset hallilla järjestää koiratiimi ry 15.1.2016 kl 17 alkaen.

ilmoittautuminen on alkanut :)

http://rallyhaukut.blogspot.fi/p/tulossa.html 

maanantai 14. joulukuuta 2015

Ticket Mind & Body

Uusi liikuntaseteli etu on nyt mahdollista käyttää koirakoulussa.

Ticket Mind & Body

Pentujen yleinen valokuvauspäivä 13.2.2016

Kaikkiin pentukursseihin yhtenä kertana kurssiin kuuluu valokuvaus.

Valitse kevään valokuvauspäivistä itsellesi sopivin vaihtoehto ja tule paikalle :) Ennakkoilmoittautumista ei tarvitse tehdä. Kuvan voi tulla ottamaan kurssin alussa tai kurssi päätyttyä ja/tai mikäli kurssin viimeinen kerta on jostain syystä jäänyt välistä.

Mikäli kuvauspäivässä on ruuhkaa on hallin ulko oven edessä laatikko mistä otetaan vuoronumerot saapumisjärjestyksessä :) Omaa vuoroaan voi odotella vaikka lenkittämällä koiraa hallin piha-alueella. Muistathan kerätä jätökset, hallin eteisessä kakkapusseja :)

Valokuvia otetaan istuen ja maaten kuvanurkkauksessa. Koiralta voi halutessaan ottaa hihnan ja tai pannan pois.

 la 13.2. kl 12:15 - 13:30 tai niin kauan kuin kuvattavia riittää. 

sunnuntai 13. joulukuuta 2015

keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Uusia kursseja avattu

Tammikuulle 2016 on avattu seuraavia uusia kursseja

17.1 alk. agilityn alkeiskurssi
17.1 alk. agilityn jatkokurssi
20.1 alk. pentu agi/tokokurssi
20.1 alk. pentu agi/tokojatkokurssi

http://www.rallyhaukut.net/Uudetkurssit/Aktiivi-ja-Agitokokurssit 

http://www.rallyhaukut.net/Uudetkurssit/Pentukurssit

perjantai 4. joulukuuta 2015

Lahjakortti joululahjaksi

Tänään on Osta työtä Suomeen päivä, sen kunniaksi Lahjakortin ostanelle 5eur lisärahaa eli 20eur arvoinen lahjakortti koirakouluun on 25eur arvoinen :) 

Lahjakortit löytyvät myös verkkokaupasta, se voidaan postitaa tai sen voi noutaa hallilta.

Tarjous voimassa 31.12.2015 saakka :)

sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Valokuvaus

Tänä viikonloppuna on ollut usean pentukurssin päättäjäiset. Tämän vuoden kursseihin kuuluu valokuvaus viimeisellä tunnilla. Ensi vuonna siihen on omat päivämäärät :)

Alla muutamia otoksia





maanantai 23. marraskuuta 2015

BläkkiFriday




27.11 kl 9-21:00 Tulossa hurjia tarjouksia. Tarjouksia paljastetaan pitkin viikkoa tähän blogitekstiin. 

1. Kaikki Rally-tokon kylttisarjat perjantaina vain 15eur/sarja (norm. 19,90e). Tilaukset verkkokaupasta.

2. Rally-tokon kilpailukirjat perjantaina vain 1eur/kpl. (norm 3eur/kpl) Tilaukset verkkokaupasta

3. Ostamalla lahjakortin koirakouluun annamme etua seuraavasti vain perjantaina. Lahjakortti käy niin tuotteisiin kuin kurssin maksamiseen.
20eur lahjakortti =25eur arvoinen perjantaina tilattuna
40eur lahjakortti = 50eur arvoinen perjantaina tilattuna
60eur lahjakortti = 75 eur arvoinen perjantaina tilattuna
80eur lahjakortti = 95eur arvoinen perjantaina tilattuna
100eur lahjakortti = 120eur arvoinen perjantaina tilattuna
Tilaukset verkkokaupasta

4. Heijastava tassupipo vain 11,90eur (norm. 19,90) vain perjantaina Tilaukset verkkokaupasta.

5.tarjous rally-tokon ratasuunnitteluohjelman käyttö oikeus 12kk vain 5eur (norm 19.90) vain perjantaina. Tilaukset verkkokaupasta

6. Vain Tänään kaikki kurssit -15% koodilla friday ilmoittautuminen normaalisti ja maksut verkkokaupassa. 



maanantai 16. marraskuuta 2015

Pennun kanssa leikkiminen

Pennun kanssa leikkiminen on todella tärkeää, se vahvistaa omistajan ja koiran suhdetta.

Jos kotona on jo useita koiria, on vieläkin tärkeämpää järjestää pennun kanssa kahden keskistä leikkiaikaa. Leikki voi olla palloleikkiä, vetoleikkejä, saalisleikkejä jotain sellaista mistä pentu innostuu. Huom. Kun annat pennun esim. voittaa vetoleikeissä kasvaa sen innostus siihen :)


tiistai 10. marraskuuta 2015

Kilpailuja menossa

Hallilla on oma kilpailu menossa johon voi osallistua paikan päällä, samoin facebook sivuilla tällä hetkellä kaksi eri kilpailua. Jos et itse ole facebookissa voit pyytää myös ystävää osallistumaan puolestasi. Alla olevasta linkistä pääset sivuillemme.

https://www.facebook.com/groups/749769221768351/

Vielä ehdit mukaan osallistumaan. Arvonta suoritetaan 11.11 kun yrittäjä täyttää vuosia :)


Uusi alusta :)

Uusi alusta on nyt testattu kuvauksissa, hieman tumma alusta ehkä korostaa seinän valkeutta.



Koira mahtuu just ja just seisomaan alustalla :) mieluiten otamme kuvia maaten tai istuen :)


maanantai 9. marraskuuta 2015

Arvonta hallilla

Hallilla alkaa tällä viikolla arvonta, voit osallistua kirjoittamalla hallilla oman sähköpostiosoitteesi seinällä olevaan tauluun :)

Alla kuva :)


sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Outi sairaana osa koulutuksista peruttu

Outi kuumeessa tänään sunnuntaina. Osa tunneista peruttu, tarkista oletko saanut viestiä.

Korvaustunnit sovitaan kouluttajan kanssa ensi kerralla :)

Voit tarkistaa oman ryhmäsi tilanteen myös miralta/0445355911

tiistai 3. marraskuuta 2015

Rally-toko harjoituksia

Käytiin Aunin kanssa harjoittelemassa Rally-tokon Mestariluokan liikkeitä hallilla.



Liikkeinä oli:
Liikkeestä seiso
Liikkeestä maahanmeno
-palkkaus takapalkalla-

keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Kysely asiakkaille

Asiakaskysely kaikille asiakkaille :) Tästä pääset vastaamaan:

https://docs.google.com/forms/d/1BsQ4a6mZpxo5gRztV-w0854AlV-naE87OIFUrrI2FyI/viewform 

Koirakoulu RallyHaukut Kouluttajapalaute

Koirakoulu RallyHaukut

Kouluttajapalaute 1-28.10.2015 vastanneet:

Kysely on neljän kouluttajan keskiarvo asteikko 1-5: 4,6 


Muutamia sanallisia palautteita (vapaaehtoinen)
-Kurssi oli agi/toko kurssi ja olin tyytyväinen kurssiin kun oli näitä kahta sekoitettuna.
-Olisi kiva jos kurssit olisivat pidempiaikaisia esim syys/kevät kausi.
-Oikein hyvä kurssi ensimmäisen oman koiran omistajalle! Koulttaja oli rauhallinen ja ammattitaitoinen ja huomio hyvin myös yksilöitä.

maanantai 26. lokakuuta 2015

Rallyhaukut.net

Rallyhaukut.net sivusto siirretään tänään uudelle palvelimelle, ajoittaista häiriötä voi esiintyä.
koirakoulu.oulu@gmail.com osoitteesta tavoittaa :)

torstai 22. lokakuuta 2015

Uusi kuvausalusta

Uusi kuvausalusta viety hallin kuvauspisteeseen :)

Saapa nähdä minkälaisia kuvia tällä tulee mielenkiinnolla odotetaan :)

Lisätty myös hieman takavaloa kuvauspisteeseen, ja pitää todennäköisesti testata salamalla ja ilman miltä kuvat näyttää :)


sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Kannus 18.10.2015

RTkisa kannus 18.10.2015 Tuomari Hannele Pirttimaa

Miralle ja knn Aunille RTK3 koulutustunnus voittajaluokasta ja siirto mestariluokkaan :)




tiistai 13. lokakuuta 2015

Palkkaus

Jotta koira haluaa tehdä meidän kanssa töitä, tulee sen saada siitä sellainen hyötä että kokee työnteon kannattavaksi. :)

Palkkaustapoja on erilaisia, yleisimmin käytetään syötävää. Ruokapalkalla saat tehtyä peräkkäisiä toistoja, mikä ei taas leikkipalkalla onnistu kun leikki keskeyttää tehtävän. Ruoka rauhoittaa, lelu kiihdyttää.

Mikä sopii minun koiralle? Omistajan täytyy se testata, mistä oma koira syttyy :)
-riehakas vetoleikki
-pallon heittely / vinkulelut
-reppupalkka (namikippo repussa tai lattialla mihin koira menee kun tehtävä on suoritettu hakemaan palkkansa)
-heitetty namipalkka
-kädestä annettu namipalkka
-takapalkka ruokarasialla/lelulla
-metsästys koirille esim. aidot jäniksen karvalelut
-hihnalenkillä palkkio, voi olla myös hajujen haistelemaan pääsy
= Keksitkö lisää?
Huom! koira tulkitsee myös omistajansa iloisuutta ja onnistumista, joten silläkin on merkitystä missä mielentilassa olet kuin treenaatte yhdessä :) Ohjaaja ja koira iloisena niin kumpikin nauttii tekemisestä.

Noutajan luontainen taipumus on kantaa erilaisia tavaroita, joten heittopalkka on mieluinen koiralle :)

sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Rally-toko, mitä se on ??


Rally-toko "uuden karhea" laji, se iloinen toko

Historiaa: Virallistui hiljattain kilpailulajiksi myös Suomessa. Ensimmäisiä kisoja on järjestetty Etelä-Suomessa jo 2000 luvulla. Ensimmäiset kilpailut järjestettiin vuonna 2011 Oulussa syksyllä Kiimingin koiraharrastajat ry toimesta, jossa toimin vastaavan koetoimitsijan tehtävissä silloisten kilpailuohjeiden mukaisesti. Itse kävin ensimmäisten Pohjois-Suomalaisten joukossa kirkkonummella ensimmäiset kilpailut samaisena vuonna kesällä alokasluokassa kolmella eri rotuisella koiralle (99,82,76). Laji vei minut heti mennessään ja ehdinkin toimia muutamissa kisoissa tuomarina ennen lajin siirtymistä Kennelliiton alaiseksi.


Kilpailuluokat ja kilpaileminen: Kisata voi neljässä eri luokassa Alokasluokka, Avoinluokka, Voittajaluokka, Mestariluokka. Kisaamisen aloittaminen on Rally-tokossa helpompaa kuin monessa muussa lajissa sillä koira suorittaa koko radan (esim. alapuolella kuva) hihnassa alokasluokassa. Ei ole pelkoa, että koira karkaisi jonnekkin kesken kehän kun hihna on tukevasti ohjaajan kädessä koko suorituksen ajan. 


Kaikilla on 100 pistettä kun lähdetään radalle. Koiran tai ohjaajan virheet vähentävät pistemäärä -1,-3,-10 tai hylätty. Yleisiä yhden pisteen virheitä ovat mm. taluttimen lukon nousu yli 90 astetta
(-1 tal), jos ohjaaja ohjaa koiraa hihnalla tulee siitä -3ov, jos taas koirakko kääntyy 360 oikealle kyltillä vasempaan eli väärään suuntaan tulee virhepisteitä -10tvä, eli huomattaavasti enemmän. Arvostelu tiukkenee kun luokissa mennään eteenpäin. Toisin kuin Tokokokeessa, koiraa saa kannustaa myös radalla suullisesti kehuen suorituksen aikana :)

Käsiavut Rally-tokossa. Ihanteellinen suoritus koiralta on, että se toimii käskystä. Rally-tokossa koiraa saa kuitenkin ohjata käsiavuilla ALO:sta-MES luokkaan saakka. Tämä on ihan ymmärrettävää sillä erilaisia käännöksiä ja niiden versioita on jo mestariluokassa niin paljon, että jo oma kyky muistaa kisajännityksessä radalla kaikki käskyt voi olla toisille haasteellista :) Avut pienentyvät sitä mukaa mitä luokissa noustaan ylöspäin. Alokasluokassa saat kumartua ja näyttää koiralle maahanmenon maahan saakka ilman, että siitä tulisi pistevähennyksiä. Avoimessa luokassa tämä on virhe. Pistemenetyksiä tulee 1-3 riippuen avun suuruudesta. Voittaja/Mestariluokassa apu tulee olla hyvin hillitty käden ohjaus ja myös käsky ei voi olla enää koko käännöksen ajan päällä (esim. oikee, oikee, oikee, oikee) vaan koiran tulee se tehdä pienemmästä avusta.

Kisa-oikeus: tunnistumerkitty (mikrosiru tai tatuointi), kennelliitton rekisterissä (myös x rotuiset voivat osallistua kun ovat fix rekisterissä), yli 10kk ikäinen koira. Ensimmällä kisakerralla täytetään kilpailukirja (näitä voi myös ostaa ennakkoon ja täyttää valmiiksi kotona 3e/kpl hintaan) koiran tunnistumerkintä tarkistetaan mikrosirunlukulaitteella sekä koiran säkä mitataan (avoimesta eteenpäin mukana on hyppy, ja riman korkeuden määrää koiran säkäkorkeus).
Kisakirjan etusivulle Koiran virallinen nimi ja "kutsumanimi"
Sisäsivulle täytetään itse seuraavat tiedot:
- Koiran virallinen nimi
- Koiran kutsumanimi
- Rek.nro
- synt. aika
-tm merkintä (mikrosirunro tai tatuointi nro)
-uros/narttu
-omistaja
-lähiosoite
-postinumero ja toimipaikka

Koulutustunnukset: vähintään kahdelta eri tuomarilta yli 70 pistettä luokasta
Alokasluokka RTK1
Avoinluokkka RTK2
Voittajaluokka RTK3
Mestariluokka RTK4

Koirakoulussa löytyy innokkailla harrastajille ryhmiä sekä kisaaville Voittajaluokkaan saakka tällä hetkellä, myös mestariluokan harjoitukset ovat valikoimissa yhdistyksen Koiratiimi ry kautta :)


torstai 8. lokakuuta 2015

Nouto

Monesti kysytään hyviä keinoja opettaa nouto.  Tässä yksi lähestymistapa aiheeseen
Tokon sääntömuutoksien myötä jo alokasluokassa koiran
tulee pitää 5s ajan noutokapulaa.

Katso video lävitse.  Hyviä vinkkejä kotiharjoitteluun.


tiistai 6. lokakuuta 2015

Kuvia pennuista - kuvamuokkausta

Nykyisin löytyy jos jonkinlaista ohjelmaa jolla kuvia voi muokata :)

Tässäpä alla muutamia muokattuja kuvia, mikä sun suosikki? :)





sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Uuden palautekyselyn tulokset

Alla uuden palautekyselyn tulokset 4.10.2015 vastanneiden tuloksista, Kiitos kaikille monesta palautteesta on otettu koppi. Eräässä palautteessa oli sanallisessa osiossa pyydetty, että uutiset/tulokset olisivat myös muualla kuin facebook:ssa joten nyt ne löytyvät täältä blogistakin :)

Ottiko kouluttaja sinun ja koirasi yksilölliset tarpeet huomioon tarpeeksi hyvinKoitko saaneesi kurssilta apua koirasi kouluttamiseen ?Saitko omasta mielestäsi tarpeeksi kotitehtäviä kurssin aikana?Anna kouluttajasta yleisarvosana
Kyllä                           Kyllä                      Kyllä                      4,8

perjantai 2. lokakuuta 2015

Hallilla koulutuspäivät sunnuntaina 11.10.2015

Huom. hallilla on koulutuspäivät su 11.10.2015 koko päivän, joten sinä päivänä ei ole tunteja vaan ne jatkuvat seuraavana sunnuntaina normaalisti (18.10)


torstai 1. lokakuuta 2015

Kohdentaminen = Kosketuskeppi

Kosketuskeppi on hyvä apuväline kouluttamiseen. Keppi on neutraali apuväline toisin kuin houkuttelussa käytetty nami :)

Koira opetetaan ensin koskemaan kosketuskepin päätä. Kun homma toimii, voi keppiä aloittaa liikuttamaan hieman ja aloitetaan palkkaamaan liikkeestä koiraa. Pikkuhiljaa tehdään erilaisia seuraamisharjoituksia kepin kanssa. Hyvä apu esim. pienelle koiralle, jolloin omistaja voi olla selkä suorassa ja paikka saadaan silti pidettyä hyvänä kepin avulla omistajan sivulla.


Kohdentaminen

Tänään harjoiteltiin aunin kanssa kohdentamista (targetointi), Samalla kirjoitin artikkeleihin siitä lisä tekstiä :) Tässä kuitenkin video treeneistä :)



Tarketilla (tässä kohtaa kirjekuori) voi opettaa koiraa esim. etenemään. Tässä tapauksessa käytettiin korokkeelle nousuun :)

Rally-toko epiksien tulokset 27.9.2015

Sijoittuneet ja palkitut alla :)

Alokasluokka
1. Mari Parkkila ja Tuisku Shetlanninlammaskoira 90/100
1. Minna Annala ja Sola x-rotu 90/100
2. Tarja Juntunen ja Helmi. Valkoinen länsiylämaanterrieri 89/100
TP Linda Mirfakhraei ja Minni Kultainnennoutaja 87/100

Avoinluokka
1. Mari Parkkila ja Haiku Shetlanninlammaskoira 93/100
2. Anna Nikkilä ja Taika 81/100
3. Anna Nikkiä ja Kiira 74/100

Voittajaluokka
1. Laura Rahikkala ja Rona 86/100
TP Kaisu Isola ja Taika TP HYL0



Pentujen kuvia nurkkauksessa

Pentukurssilaisista otetaan kuvia pienessä kuvaus nurkkauksessa :) Valoitus on haastava, koska luonnon valoa ei ole :) Kuvat voivat olla hyvinkin eri sävyisiä :)

Kuva vanhassa nurkkauksessa ennen uudistamista

Kuva vanhassa nurkkauksessa ennen uusimista

Kuva ilman salamaa uudessa nurkkauksessa takavaloilla.

Kuva salamalla nurkkaukessa, käsitelty kuva ilman takavaloja.

Työharjoittelija Kirsin työvälineet nurkkauksen uudistamisessa

Työ menossa

Valmistuu

Tassu

Lilli valmiissa nurkkauksessa takavalot ja salamalla.

keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Rally-toko kisat alkuvuodelle 2016

Kisat löytyvät nyt Kennelliitton tapahtumakalenterista:


Rally-toko epikset Koiratiimi ry 27.9.2015

Koiratiimi ry järjesti Rally-toko epikset hallilla 27.9.2015 tukemaan Pohjois-Suomen Koiratiimi ry "iloiset tassut" Rally-tokon SM kisojen joukkuematkaa :)

Paljon matkaan Onnea kisaaja ryhmälle 10. :)

Osallistujista muutamia kuvia :)

Epiksien rata. ALO, AVO, VOI

Mätsäri pennut tulokset 5.9.2015




tiistai 29. syyskuuta 2015

Ajantasalla

Rallyhaukut aloittaa Blogin pitäminen jossa ilmoitetaan kaikki tapahtumat hallilla sekä Koiratiimi ry:n järjestämät tapahtumat yms :)